SEURAAVAT OTTELUT
 
 
 
 
 
 
 


Lieksan Into FacebookLieksan Into Twitter

>> HARJOITUSVUOROT <<


Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry

Salibandyliitto

Lieksa
Edustusjoukkue lähtee mittaamaan sarjakärjen nykyvireen

Kaukalopallon 1. divisioonan itälohkon kärkikamppailu käydään jo totutusti Enson Pallon ja Lieksan Innon välillä. Tällä kertaa pelipaikkana on perinteikäs Varkauden Kämäri. Sarjataulukossa lauantain isäntä EPa on kolme pistettä ottelun vähemmän pelannutta Intoa edellä. Voitolla varkautelaiset varmistaisivat jo lopputurnauspaikkansa. Pisteet kelpaavat myös lieksalaisille, sillä Kuopion TNC:n on mahdollista porhaltaa sarjataulukossa vielä heidän ohitseen ja kohti Helsingin lopputurnausta.

Joukkueiden väliset ottelut ovat olleet läpi historian tasaisia ja viihdyttäviä. Niin tälläkin kaudella, sillä Varkaudessa EPa voitti maalin erolla 11-10 ja Lieksassa pisteet tasattiin varsin värikkäiden vaiheiden jälkeen lukemin 7-7. Lauantain koitokseen lähdetään hyvin erilaisella otteluhistorialla. Kumpikin joukkue on kohdannut kahdessa edellisessä pelissään Sulkaman Kipinän ja Kuopion TNC:n. Lieksan oranssinutut ovat mellastaneet vajaamiehisenäkin kunnon maalijuhlat maalieron ollessa 36-14. Molemmat ottelut olivat vieraspelejä. Esimerkiksi Outokummussa Into oli vain kahdeksan kenttäpelaajan ja maalivahtikaksikon voimin. Tosin Kipinä- Into pelistä ei voi tehdä suuria johtopäätöksiä, koska sen verran heikkotasoinen ottelu oli kyseessä.

Enson Pallon maaliero TNC:tä ja Kipinää vastaan oli puolestaan maltillinen 10-6. Kyseinen tilastofakta kertookin joukkueiden taktiikoiden eron. Lieksan Innon mottona onkin ollut: ” hyökkäys on paras puolustus” ja Enson Pallolla taas on asettaa kentälle liigatasoa oleva maalivahti Mikko Korhonen ja kokenut puolustajakaarti. On mielenkiintoista, millaiset loppulukemat tulostaululle jää näiden kahden erilaisen taktiikan kohdatessa tulevana lauantaina.

- Mielenkiinnolla lähdetään Varkauteen. Jonkinlainen tasonmittausotteluhan tämä meille on ja kärkikamppailu sytyttää aina. Haasteelliset, tiukat ja tasaiset ottelut ovat pelin suola. Lauantaipeleihin on aina mukava lähteä jo ihan leppoisan yhdessäolonkin takia. Juuri tällaiset yhteiset reissut ovat amatööriurheilun rikkaus ainakin meidän kaltaiselle kaveriporukalle, pohdiskelee Tapio Niskanen tulevan lauantain vieraspelimatkaa.

Viime viikkoina Into-leiriä on vaivannut sitkeä flunssa-aalto ja erilaiset loukkaantumiset. Loppuviikosta lieksalaisten terveystilannetta valmentaja Tapio Niskanen kuvailee seuraavasti:

- Tulevan lauantain kokoonpano alkaa pikku hiljaa hahmottumaan. Kai Reittu ja Matti Härkönen ovat pitkäaikaispotilaina varmasti poissa. Varmaan taas sen kentällisen verran pelimiehiä joutuu jättämään erinäisten syiden vuoksi ottelun väliin. Roolitetaan sopivasti ja pelataan niillä, ketä on mukana. Kahdella kentällä lähdemme Enson Palloa haastamaan.

Jos on kokoonpanorintamalla ollut synkkiäkin pilviä, niin jotain positiivistakin on EPa-peliin luvassa.

- Viime pelistä poissa ollut Kärjen Henkka saadaan taas mukaan matkaan, mikä on todella merkittävä lisä meidän hyökkäyspeliimme. Lisäksi kun Marko ja Veli Kärki vielä istutetaan keikkabussiimme, niin puolustus alkaa olla kasassa, sillä pojat pystyvät tarvittaessa pelaamaan puolustuksessa sen 55 minuuttia pelistä.

- Nämä lauantaiaamupäivän lähdöt ovat valmentajalle aina jännittäviä, kun yllättäviäkin poissaoloja saattaa ilmaantua. Yritetään kuitenkin Zetterbergin veljeksetkin saada vielä Simpasta lähtemään mukaan matkaan, keventää Into-kaitsija loppuun.

Enson Pallo - Lieksan Into Varkauden Kämärillä lauantaina 19.2.2011 klo 17.00