SEURAAVAT OTTELUT
 
 
 
 
 
 
 


Lieksan Into FacebookLieksan Into Twitter

>> HARJOITUSVUOROT <<


Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry

Salibandyliitto

Lieksa
Into saa sarja-avaukseen vieraita Savosta

Tulevana sunnuntaina pyöräytetään käyntiin kaukalopallon 1. divisioonan itälohko, kun Varkaudessa Enson Pallo kohtaa Sulkaman Kipinän ja Lieksassa Innon vieraaksi saapuu Team No Control Kuopiosta.

Sarja-avauksen kynnyksellä on hyvä päivittää joukkueen kuulumiset ja pelaajatilanne.

- Joukkue on lähes kasassa. Kahden maalivahdin ja reilun kahden kentällisen voimin aloitamme sarjan. Varsinaisista puolustajista alkaa olla pulaa, sillä viime kausien runkopakit Marko ja Veli Kärki ovat poissa vahvuudesta. Tällä hetkellä joudumme uhraamaan puolustajaksi jonkun joukkueemme runkohyökkääjän. Pelipaikkoja ja rooleja vaihdellaan aina tilanteen mukaan. Kapea rinkimme ei tosin pahempia loukkaantumissumia kestä. Hyökkäys on edelleen totutun vahva, joten elämme tulevalla kaudella paljon hyökkäyksen varassa, kertoo pelaaja-valmentaja Tapio Niskanen Innon tilanteesta.

Lieksan Into on tunnettu hyvästä joukkuehengestä ja tämä kaveriporukka-filosofia näkyy myös joukkueen pelaajapolitiikassa.

- Lieksan ulkopuolelta ei haeta tietoisesti vahvistuksia. Mutta toivon, että entisistä pelimiehistä tulee vielä vahvistuksia kauden aikana. Joukkueen vahvuuteen on vielä juuri kauden kynnyksellä liittynyt erikoistilanteiden erikoismies Juha-Pekka Pyykönen. Kaikki meidän pelaajat täyttävät kyllä sarjatason asettamat kriteerit, joten siltäkin osin johtoporras voi nukkua yönsä rauhassa, Tapio Niskanen jutustelee.

Divisioonassa on toki ennenkin pelattu lieksalaisten ja kuopiolaisten välisiä kaukalopallo-otteluita, mutta ensimmäistä kertaa tällä sarjatasolla savolaisjoukkue tottelee nimeä Team No Control. Mikään uusi ilmestys kaukalopallokartalla tämä Team No Control ei ole, sillä joukkue on pelannut jo vuosia hyvällä menestyksellä Savo-Karjalan GP-sarjaa. Harjoitusotteluiden perusteella Team No Controlin riveissä nähtäneen Devils-taustaisia pelimiehiä.

- Kuopiolaisryhmästä löytyy taitoa, kokoa ja nopeutta. Vuokatin harjoitusturnauksessa ainoa tappio tuli juuri Team No Controllia vastaan. Erityisesti Juha Pesonen on näkyvässä roolissa, kotijoukkueen pelaaja-valmentaja analysoi tulevaa vastustajaa.

- Revanssihengellä lähdemme siis sunnuntain otteluun. Laitetaan vaan palloa rohkeasti liikkeelle. Ei varmaan koskaan lähdetä otteluita häviämään. Tavoitteena ei ole tappio, vaan voitto, Innon käskyttäjä Niskanen hersyttelee.

Sunnuntain kokoonpanotilannetta Tapio Niskanen kommentoi seuraavasti:

- Koko rosteri on näillä näkymin käytössä. Katsotaan vielä miten viikonloppu vaikuttaa pelaajatilanteeseen, koska otteluhan on vasta pyhänä!

Lieksan Into - Team No Control, Kuopio 7.11.2010 klo 13.00 Lieksan jäähallissa. Tervetuloa kannustamaan oranssipaidat voittoon!