SEURAAVAT OTTELUT
 
 
 
 
 
 
 


Lieksan Into FacebookLieksan Into Twitter

>> HARJOITUSVUOROT <<


Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry

Salibandyliitto

Lieksa
A-juniorit neljänneksi SM-lopputurnauksessa

Lieksan Innon kaukalopallokausi päättyi viime viikonloppuna, kun A-juniorit taistelivat Suomen mestaruudesta Jyväskylässä. Pienellä porukalla matkassa olleet Intolaiset sijoittuivat lopulta neljänneksi. Ohessa A-junioreiden itse kirjoitetut otteluraportit SM-kisoista.

Lieksan Into - Oulunkylän Ducks 5-5 (3-2)
Matka alkoi puolustuksen tukijalan herättämisellä, jonka takia ehdimme vain juuri ja juuri ensimmäiseen otteluun. Ensimmäisenä vastaan asettui Helsingin ylpeys Oulunkylän Ducks (Oulunkylän Sorsat). Otteluun seitsemällä kenttäpelaajalla suunnistanut Into lähti leuka rinnassa nöyrällä puolustuspelillä haastamaan maagisen taitavia Sorsia. Ottelu alkoi partaa tunnustellen, kun aloituksessa vastaan asettui epäilyttävän parrakas henkilö, joka henkilöllisyystodistuksen kyselyistä huolimatta, ei suostunut paljastamaan ikäänsä! Mutta odotusten vastaisesti Into johti 2. erässä peliä jo 4-2. Sorsaparvi ei kuitenkaan luovuttanut, vaan nousi tasoihin. Summerin soidessa pisteet jaettiin sopuisissa tunnelmissa pelin päättyessä 5-5.

Innon pistemiehet:
Henri Kärki 2+2, Matti Härkönen 2+1, Jere Honkanen 1+1

Ottelun plussat:
+ Kenelle kellot soivat
+ Tasapeliin siivittänyt Innon etäfanien huikea kannatus
+ Ilman jäähallia talven yli operoineen Innon peliesitys

Ottelun miinukset:
- Kunto
- Tivoli
- Toisen pakkikalustomme tukijalan sairastuminen tuntemattomaan bakteeriin (epäilys vesikauhusta)
- Vaisu valmentaja


Lieksan Into - Pantterit 4-4 (1-3)
Otteluiden väliaika sujuin fiilistellessä ja tasapeliä maiskutellessa. Toiseen peliin vastaan luisteli koko kauden ajan kovia otteita Napapiirillä esittäneet Pantterit (Lapin Kisut). Ottelun alku ja ensimmäinen erä oli Innolle hankala, ja erätauolle mentiinkin mailasateen siivittämänä paikkailemaan vammoja Kisujen johtaessa ottelua 3-1. Toiseen erään Into tuli apinan raivolla, joka kuvastui mm. Innon kuumakallen naamasta. Mutta kuumakallen liiallinen ratkaisunhalu, sekä toisen puolustajan taktinen vessakäynti 4-3 johtoasemassa kostautui karmeana harhasyöttönä oman alueen vapaalyönnissä, josta kisut rankaisivat tunteitta välittömästi. Loppu oli tiukkaa vääntöä mailaviidakossa, jossa Into kuitenkin pystyi punnertamaan kaksi maalia, joista molemmat kuitenkin hylättiin erittäin kyseenalaisesti. Niinpä selvästi materiaaliltaan kesymmät Kisut saivat juhlia tasapeliä, kuin voittoa vähä-älyisiä vastustajiaan vastaan.

Innon pistemiehet:
Matti Härkönen 2+1, Henri Kärki 1+1, Honkanen Jere 1+0, Petteri Pehkonen 0+1, Janne Reittu 0+1

Ottelun plussat:
+ Ylivoima
+ Innon parantunut peli
+ Kuumakallen lämärit
+ Toisen pakin taito välttää miinukset

Ottelun miinukset:
- Innon taitavien häkkipäiden sortaminen
- Toisen tuomarin luokaton esitys, varsinkin pelin lopussa
- Kuumakallen kurkosyötön yritys

Päivän plussat:
- Herätyskellot toimivat

Päivän miinukset:
- Jammu-setä linja-autossa
- Lieksan villi yöelämä vei terävimmän iskun monen Innon pelaajan jaloista
- Innon dj:n käsittämättömän huono musiikkimaku!
- Illalla hotellihuoneessa tehtyjen tarkempien tutkimusten jälkeen vesikauhu paljastuikin tavalliseksi ripuliksi


Lieksan Into - Enson Pallo 6-3
Sunnuntaiaamuna puolivälierässä vastaan luisteli molemmat pelit edellisenä päivänä hävinnyt aina yhtä vaarallinen Enson Pallo Varkaudesta. Hyvin valvotun yön jälkeen Innon ainoa mahdollisuus oli murentaa EPan kivikova puolustus, ja eliminoida EPan hyökkäys, jota kapteenina johti kokenut Timo Lintunen. Into lähti otteluun altavastaajana, mutta taisteli heti avauserään itselleen muutaman maalin johdon, joka piti ottelun loppuun. EPan taitavat hyökkääjät iskivät kerta toisensa jälkeen päätään Innon puolustukseen (varsinkin nro. seitsemään, jonka pallonhallintaprosentti ottelun aikana oli noin 100). Peli sai ikävän käänteen, kun Innon varmaotteisimman, ja ehdottomasti parhaan puolustajan askelmerkki petti laidan vieressä tuhoisin seurauksin. Tilanteessa polven rikkoneen pelinjohtajaksikin kutsutun puolustajan koko kausi (myös tanssiharrastuksen osalta) saattoi nyt olla ohi. Into johti ottelua jo 6-1, mutta Innon säästellessä voimiaan EPa pääsi iskemään lukemia parin maalin verran sievemmäksi, ennen kuin summeri soitti Innon ottelun voittajaksi, ja väsyneen EPan miehistön rantapallojen saattelemana kesälomalle.

Innon pistemiehet:
Henri Kärki 4+0, Matti Härkönen 1+1, Janne Reittu 0+2, Tony Saastamoinen 0+2, Jere Honkanen 1+0, Petteri Pehkonen 0+1.

Ottelun plussat:
+ Puolustuksen taistelu
+ Puolustaja nro. 7 jäätävä nousu ja silmiä hivelevä ratkaisu

Ottelun miinukset:
- Toinen tuomari ehkä hivenen egonsa vanki
- Askelmerkki
- EPan heikkous
- Tulisieluisen juniorin käytöskymppi


Lieksan Into - Trio 3-8 (3-3)
Välierässä Into kohtasi viimevuoden mestarin, ja huikeita otteita turnauksessa esittäneen Jyväskylän Trion. Innon tiedossa oli, että kunnon kestäessä Trion puukäsijoukkue kaatuu. Into lähti otteluun pelonsekaisin tuntein, kun puolustuksen suvereenin johtajan polvi oli lähes pelikunnoton. Ottelun alku oli Innon hallintaa, ja putki kulki, kuin sillä kuuluisalla entisellä miehellä. Into johti ottelua ensimmäisen erän loppuhetkille asti 3-1, mutta vielä ennen erätaukoa Trio höynäytti kaksi maalia, ja tuli tasoihin. Erätauon Into käytti hyväkseen hieromalla toisensa läpi kylmägeelillä, ja pistämällä puudutuspiikit nahkaan. Toista erää Into lähti voittamaan valmentajan piinkovien neuvojen avulla, mutta liekkö syynä ollut Innon tuuheatukkaisen valmentajan neuvojen laatu, vai pelaajien keskuudessa levinnyt puupää-syndrooma, mutta kahdella vaihtomiehellä liikkeellä ollut Into ei saanut enää kertaakaan höynäytettyä vastustajan maalivahtia, ja kun vastaavasti Trio onnistui tekemään viisi maalia, oli peli selvä. Loppusummerin soidessa valotaululla komeili Into 3 Trio 8. Kylmä fakta on se, että kun seitsemän miehisen joukkueen kiistatta paras pelaaja loukkaantuu, niin taistelu voitosta hankaloituu merkittävästi.

Innon pistemiehet:
Henri Kärki 2+1, Matti Härkönen 1+0, Janne Reittu 0+1.

Ottelun plussat:
+ Ensimmäinen erä

Ottelun miinukset:
- Kunnon loppuminen
- Vastustajan reilu mailan käyttö


Lieksan Into - Oulunkylän Ducks 5-13 (4-5)
Pronssipelissä vastaan asettui turnauksessa kerran jo kohdattu Oulunkylän Ducks. Kuudella miehellä otteluun lähtenyt Lieksan Into, ja katkeran tappion välierässä kohdannut Ducks esittivät tunteettoman ja huono tasoisen ottelun. Molemmilta oli mennyt halu taistella himmeimmästä mitalista jo pelkästään siksikin, että ottelut olivat yli tunnin myöhässä. Komeita kuvioita Into kuitenki sai aikaan ottelussa tehojen vain uupuessa. Erätauolla Lieksalaiset olivat vain yhden maalin perässä. Toisessa erässä mahtipontisia helsinkiläisiä vastaan Innon puolustajat olivat täysin aseettomia Innon johtajan katsoessa peliä katsomon puolelta. Ducks vei pronssit Helsinkiin lukemin 13-5 ja Into lähti ripeästi kotimatkalle Itä-Suomeen.

Innon pistemiehet:
Janne Reittu 1+2, Henri Kärki 1+2, Jere Honkanen 2+0, Ansu Kilpinen 1+0.

Ottelun plussat:
+ Juniorikaartin mahtipeli
+ Komeat kuviot
+ Komeat vastustajat

Ottelun miinukset:
- Ottelun lopun repsahdus
- Puolustaja nro. 7 maalittoman turnauksen menetys


Turnaus tiivistettynä:
Ensimmäisenä päivänä Into jaksoi taistella kaksi peliä hyvin ja seuraavanakin päivänä yhden. Kahden vaihtomiehen turvin pelin luonne on vain seisomista ja sumputtamista. Välierässä ja pronssipelissä ensimmäiset erät olivat vielä hyviä, mutta kunnon loppuessa kaveri juoksi yli. Ennakkoolosuhteet huomioon ottaen Innon turnaus oli kuitenkin lähes onnistunut. Ilman jäähallia kauden olleille ja sitä kautta jäätuntuman kadottaneille lieksalaisille neljäs sija pienellä porukalla joista viisi A-ikäisiä ja kaksi nuorempaa on hieno suoritus.



Ottelutulokset:

A-lohko:
Trio - RB-93 6-3
RB-93 - EPa 7-2
EPa - Trio 2-8

B-lohko:
Into - Ducks 5-5
Pantterit - Into 4-4
Ducks - Pantterit 7-2

Puolivälierät:
Into - EPa 6-3
Pantterit - RB-93 0-6

Välierät:
Trio - Into 8-3
Ducks - RB-93 6-8

Loppuottelu:
Trio - RB-93 10-7

Pronssiottelu:
Into - Ducks 5-13